

Lapsena letitin koulun käytävällä luokkakavereideni hiuksia, teininä hevoseni harjaa ratsastuskilpailuihin ja aikuisena yrittäjänä asiakkaideni hiuksia juhliin.
Kampaaja
Kampaajan tarinani on saanut alkunsa ala-asteen koulun käytäviltä, kun opettelin luokkakavereilleni lettien tekoa. Parturi-kampaaja koulun myötä minulla vahvistui ajatus siitä, että haluan tehdä kampaamotöistä pääasiassa kampauksia ja värjäyksiä asiakkailleni. Näin pystyn panostamaan enemmän näihin tiettyihin osa-alueisiin kuin tarjoamalla monipuolista palveluvalikoimaa.
Kampaukset ovat erityisosaamisaluettani. Vuonna 2022 suunnittelin brändiini sopivan ensimmäisen hiuskorumalliston, jonka paikalliset Nuoryrittäjät valmistivat käsityönä. Vuodesta 2023 alkaen kampauksiini käytettävät hiuskorut ovat käsityönä tehtyjä, itseni suunnittelemia. Korumateriaalivalinnat pyritään tekemään kierrätystä suosiviin vaihtoehtoihin.
Toimipisteenä Karviassa toimii omakotitalon yhteydessä oleva työhuone. Meille voit ottaa myös lapsesi mukaan kampaamoon. Pidempikestoisissa kampaamokäsittelyissä asiakkaille tarjolla irtokarkkivalikoima evääksi. Kokoa itsellesi mieleinen karkkikulho ja rentoudu.
Käytössä on tarkoin valitut tuotteet, kuten:
Sim Sensitive - Suomalainen, hajusteeton: hiusvärisarja, muotoilutuotteita
GHD - Huippuluokan muotoiluraudat (myös jälleenmyynti), muotoilutuotteet
BPhair - Laadukkaat slaavipidennykset, ripsienpidennystarvikkeita
L'Oréal Professionnel - Patentoitu metallinpoisto hoito, muotoilutuotteet

Otan asiakkaita vastaan toimipisteessäni Karviassa. Ison osan ajasta kuitenkin teen liikkuvaa työtä. Ajankohtainen kalenteri ja paikkakunnat löytyvät Kalenteri välilehdeltä.
Kampaamohinnasto:
Mikäli suunnitteillanne on juhlat tai esimerkiksi kuvauksen yhteyteen tarvetta hiuksien laitoille, otathan yhteyttä sähköpostitse tai sosiaalisen median kanavissa!
Suunnitellaan juuri teille sopiva paketti! 🖤
VÄRJÄYKSET
Lyhyet
Puolipitkät
Pitkät
Erikoispitkät/-paksut
Tyviväri
Tyviraidat
Raidat lyhyet
Raidat puolipitkät
Raidat pitkät
Vaalennuspesu
Sävytys lyhyet
Sävytys puolipitkät
Sävytys pitkät
Värikäsittelyt toteutetaan hajusteettomilla, suomalaisilla SIM Sensitive tuotteilla.
Kaikki värjäykset sisältävät myös hiustenleikkauksen.
alk
90€
100€
125€
140€
80€
100€
95€
105€
135€
25€
25€
30€
35€
LEIKKAUKSET
Tasaus
Kampaamoleikkaus
Parturileikkaus
Lapset
23€
40€
25€
22€
KAMPAUKSET
Pikakampaus
Kampaukset
Pikaletti muun kampaamo- tai valokuvauspalvelun yhteydessä
35€
50-110€
20€
KLASSISET RIPSET
Uudet
Alle 2vko pikahuolto
2 vko huolto
3 vko huolto
4 vko huolto
85€
30€
40€
50€
60€
VOLYYMIRIPSET
Uudet
Alle 2 vko pikahuolto
2 vko huolto
3 vko huolto
4 vko huolto
5 vko huolto
Käytössämme on myös värillisiä kuituja!
95€
40€
50€
60€
70€
80€
HOIDOT
Metallin poisto Metal DX
28€
HIUSTEN PIDENNYKSET
Käytössä laadukkaat BP Hair teippipidennykset
Kysy lisätietoja
GHD
Olemme virallinen GHD:n jälleenmyyjä
Kysy lisätietoja
Kaikki hinnat sisältävät alv 24%. Pidämme oikeuden hinnaston muutoksiin.
Kysy tarjoukset myös hiuksiin kuvausten yhteydessä 🖤
Lisää töitä nähtävillä Instagramin puolella!